Nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä NAVI kokoaa yhteen kirkon ja kristillisten järjestöjen nuoria luottamushenkilöitä valtakunnallisesti. Seuraa ajatuksiamme ja kannanottojamme!

· Navi · Facebook · Twitter · Instagram ·

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Saran pääsiäistervehdys

Moikka,



nimeni on Sara Niemelä. Olen parikymppinen nuori nainen ja sydämeltäni pääkaupunkiseutulainen, tosin opiskelen tällä hetkellä teologiaa Itä-Suomen Yliopistossa Joensuun kampuksella. Edustan siis NAVI:ssa Itä Suomen Yliopiston teologian ainejärjestöä, Fides Ostiensista.



Kuulin NAVI:sta ensimmäisen kerran Kirkko2020 -seminaarissa vuonna 2014, jolloin minut valittiin seuraavan vuoden seminaarin työryhmään. Vuoden mittainen jäsenyyteni vuosina 2014-2015 saa nyt luontaisen jatkumon, kun minut valittiin ainejärjestöni edustajaksi. Tunnen oloni kotoisaksi NAVI:ssa sillä kirkollinen vaikuttaminen tuntuu oikealta - on helppo kuulua porukkaan, jossa kaikilla on samat intressit.

Fides Ostiensis on siis Itä-Suomen yliopiston teologian opiskelijoiden oma ainejärjestö, joka pyrkii olemaan ajan tasalla opiskelijoiden asioista ja luomaan toimintaa tarpeeseen. Opiskelijoitamme kuullaan ja Fides on aktiivisesti vaikuttamassa yliopistomme hyvinvointiin yhteistyössä eri ainejärjestöjen kanssa. NAVI antaa fidesläisille loistavan väylän kirkolliseen maailmaan ja luo laajan yhteistyöverkoston tulevaisuutta varten.

NAVI tekee tärkeää työtä ja haluan omalta osaltani tuoda NAVIa esille myös yliopistomaailmassa, erityisesti omassa ainejärjestössäni, sillä suuri osa opiskelijoistamme työllistyy kirkolliselle alalle. On tärkeää, että nuoria osallistetaan päätöksentekoon, sillä me olemme ne tulevaisuuden toimijat, joihin tämän päivän päätöksillä on suora vaikutus.

Pääsiäinen on meille läntisen teologian opiskelijoille iso juttu, mutta sitäkin isompi se on ortodoksipuolen opiskelijoille. On rikkaus, että meillä täällä Joensuussa on sekä läntisen että ortodoksisen teologian linja. Ortodokseille pääsiäinen on vuoden isoin juhla, joka näkyy ja kuuluu. Pääsiäisenä meillä on yhteinen syy juhlia: Kristus on ylösnoussut! Saamme palata uskon alkujuurille ja juhlia kuoleman vallan voittamista.

”Pilvimuurista valo välähtää. Pilvimuurista valo välähtää.
Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi. Kuolleista hän noussut on.”

(virsi 104:1)

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Laura från TSF

Hej!

Jag är Laura Brännkärr och sitter med för andra året i NAVI-gruppen, som suppleant för teologiska studentföreningen i Åbo. För tillfället läser jag min lärarbehörighet i Vasa och är inspirerad av mitt framtida arbete som religionslärare.



En viktig insikt jag fått under våren är att det är berättigat att tala mer om församlingsvalet redan i grundskolan, gymnasier och yrkesskolor eftersom läroplanen tar upp demokratifostran. Alla, som är över 16 år och tillhör den evangelisk-luterska kyrkan i Finland, är röstberättigade och röstning är en viktig aspekt för fungerande demokratiutövning. NAVI har redan flyttat blicken mot församlingsvalet
2018 och möjligheter finns för många nya (unga) förtroendevalda i Finlands församlingar. Jag hoppas många ställer upp som kandidater och att många fler går och röstar.


Min främsta uppgift i NAVI är att delta i olika projekt, sökande efter samarbetsmöjligheter med TSF. Teologer är ofta intresserade av kyrkan som trossamfund och institution, vilket är en viktig orsak till vårt engagemang. Intresset kanske bär till framtida yrken och då kan nätverket NAVI arbetar för komma till nytta på flera sätt. Tack vare representation i NAVI får våra medlemmar snabbt tag på material NAVI producerar och kan använda det i sina egna sammanhang, t.ex. i ungdomsarbete eller som sommarteologer. NAVI riktar sig till alla under 30, inte enbart ungdomar, och alla i målgruppen bör få användning av material och träffar som ordnas av NAVI.